Maailma, ja varsinkin sosiaalinen media, ovat muuttuneet niinkin lyhyessä ajassa kuin neljässä vuodessa häkellyttävän paljon. Eikä välttämättä parempaan suuntaa. Meininki oli aika erilaista vielä viime kunnallisvaalien alla. Tiktokissa on räikeää kiusaamista viitaten ihmisen ulkonäköön - kuka on helvetin ruma hammasrautoineen ja kuka sikalihava, kuka mokkanahka karvakäsi. Instagramissa samaa ilmiötä ja ulkonäkökeskeisyyttä.
"Mun on turha lähteä ehdokkaaksi, koska tälläistä läskiä ei ote todesta. Eihän mua kukaan äänestäisi." vastasi henkilö, jota kysyttiin kuntavaaliehdokkaaksi. Ulkonäköpaineet ovat osoittautuneet yhdeksi tämän ajan esteeksi lähteä mukaan politiikkaan. Täytyy kuulemma näyttää hyvältä, että on vakuuttava ja että otetaan todesta.
Poliitikolla on oltava kova nahka, sanotaan. Jos lähtee mukaan politiikkaan, on oltava valmis ottamaan paskaa niskaan, sanotaan. Julkista riistaa, sanotaan.
Ymmärrän, että poliitikolla on oltava kova nahka puolustaakseen mielipiteitään ja asioita eteenpäin ajaakseen. Ymmärrän, että toisin ajattelevilta voi sataa paskaa niskaan, jos mielipide on toisen mielestä väärä. Mutta onko poliitikko tai politiikassa mukana oleva henkilö julkista riistaa koko olemuksellaan, persoonallaan ja ulkonäöllään?
Mielestäni ei.
Ihmisen älykkyys, tieto, osaaminen ja kyvykkyys toimeen ja toimintaan ei ole millään tavalla sidottu yhteenkään ulkoiseen ominaisuuteen - ei ihonväriin, ei painoon, ei pituuteen. Ei myöskään siihen onko ihmisellä joku puheen tuottamisen ongelma tai vaikkapa näkövamma.
Älykkyys, tieto, osaaminen ja kyvykkyys toimeen ja toimintaan ei myöskään millään tavalla ole sidottu sukupuoleen.
Haluan julistaa näihin kuntavaaleihin 2021 kehorauhan. Kehorauha koskaa meitä kaikkia - niin ehdokkaita kuin vaalityötä tekeviä kannattajia ja äänestäjiä. Kehorauha koskee myös mediaa, sitä tapaa, jolla ehdokkaista kirjoitetaan ja puhutaan.
Yhdenkään ihmisen ei tulisi miettiä ehdokkuutta siitä näkökulmasta, että miltä minä näytän. Kommentoiko joku kokoania, väriäni tai muuta ulkoista tekijää... Otetaanko minut tosissaan, jos näytän tältä? Meneekö sanoma perille, jos ihmiset vain katsovat miltä minä näytän?
Kehorauha kuntavaaleissa tarkoittaa sitä, että jokainen uskaltaa ryhtyä ehdokkaaksi ilman ulkonäköpaineita. Onko tämä tänä päivänä mahdollista? Toivon niin. Kehorauha kuntavaaleissa tarkoittaa sitä, että jokainen ehdokas ja vaalityötä tekevä kannattaja saa tehdä vaalityötä rauhassa ilman ulkonäkökommentointia. Kehorauha kuntavaaleissa tarkoittaa myös sitä, että asioista puhutaan asioina, eikä viitata henkilökohtaisuuksiin, ulkonäköön tai muihin ulkoisiin tekijöihin.
Kehorauha on myös kokonaisuudessaan ihmisoikeuskysymys. Jokaisella on oikeus omaan kehoon juuri sellaisena kuin se on. Ja mielestäni jokaisen politiikassa mukana olevan tulee kunnioittaa toista ihmistä tasavertaisena ihmisenä - ihonväristä, painosta, pituudesta ym.riippumatta.
Vielä on yli kuukausi aikaa ilmoittautua mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. Ehdokashakemusten jättöpäivä on 9.3.2021. Toivon sydämestäni, että Sinä et jätä sen takia asettumatta ehdolle, että mietit miltä sinä näytät. Sinä olet hyvä ehdokkaaksi juuri tuollaisena. Julistettakoon kehorauha kuntavaaleihin 2021.
Haluatko keskustalla lisää aiheesta?
Ota yhteyttä:
Petra Pikkanen
045 1783 852
petra.pikkanen@gmail.com
https://www.facebook.com/petrapikkanensdp
Kommentit
Lähetä kommentti