Juuri tällä hetkellä, tänäkin aamuna mm. Ylen aamussa, käy kuumana keskustelu kuntavaalien mahdollisesta siirtämisestä. Suurin osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että kuntavaalit tulee järjestää ajallaan. Tulee järjestää terveysturvalliset vaalit.  Vaalien siirtämisestä olisi kyllä päätökset pitänyt tehdä jo vuoden alussa. Tässä kohtaa, kun ns.tilanne on jo päällä, on vaalien siirtäminen todella haastavaa. Haastavaa on myös uskaltaa ottaa luovia ja uusia tapoja toteuttaa vaalit.  Miksi meillä Suomessa on niin vaikeaa uskaltaa muuttaa tapoja äänestää? Suomi on kuitenkin innovatiivinen digimaa. Vai onko sittenkään? Kuinka mahdotonta on kehittää postiäänestystä? Nettiäänestystä? Jakaa varsinainen äänetyspäivä kahdelle päivällä ja porrastaa äänestysaikoja? Pidentää ennakkoäänetysaikaa ja rakentaa äänetyspaikkoja ulos? Miten voitaisiin lisätä turvallisesti kotiäänestystä?  Vai olisiko meidän pitänyt miettiä nämä jo kauan sitten - kyllä olisi. Reilu kuukausi ennen vaaleja ollaan jo aika my

Pidimme oman ydintukiryhmäni kanssa Ystävänpäivän alla talkoot. Jaoimme upeassa talvisäässä vajaa 1000 kappaletta Ystävänpäiväkortteja oman asuinalueeni asukkaille. Kortissa Ystävänpäivätoivotuksen lisäksi kerroin ehdokkuudestani ja annoin yhteystietoni ja kehotin naapurustoa pitämään yhteyttä.  Yllätykseni oli suuri, kun jo korttienjakoiltana sain ensimmäisen kannustusviestin läheisestä kerrostalosta. Seuravaana aamuna soitti "Pirkko" parin korttelin päästä ja kiitti kortista. Kertoi, että oli iloinen, kun nyt tietää, että lähellä asuu ehdokas, joka haluaa kuunnella ihmisiä. Olen ollut hämmentynyt ja suunnattoman kiitollinen näistä puheluista ja viesteistä, joita olen saanut.  Yksi on käynyt tässä ajassa selväksi - ihmisillä on valtava tarve tulla kuulluksi. Moni on viettänyt karantteenissa kotona pitkiä aikoja yksin pohtien, miettien, aatostellen maailman menoa. Jokaisella on paljon asiaa. Kotona yksin ollessa sitä on ehtinyt huomaamaan paljon asioita, joihin pitäisi saada

  Kuvassa Petra 4v osallistuu vuonna 1978 Sointulan lasten hiihtokisoihin ja sijoittuu sarjassaan viimeiseksi. Ei tullut Petrasta hiihtäjää...  Tämän viikon blogipostaus tulee poikkeuksellisesti maanantain sijaan tiistaina - ihan hyvästä ja tärkeästä syystä.Tänään on nimittäin vuosittainen juhlapäivä. Vuonna 9.helmikuuta 1997 saavuin Valkeakoskelle, synnyinkaupunkiini kahden pienen lapsen kanssa, Inka 2v ja Rolle 2kk. Kun Seinäjoella lasten isän kanssa tuohon aikaan pohdittiin asuinkuntavaihtoehtoja, tuntui Tampere liian suurelta ja pelottavalta, Pälkäne liian pieneltä ja Ylöjärvi liian vieraalta... Valkeakoskella oli mummola, kesämökki ja täti perheineen. Valkeakoski oli myös aina tuntunut turvalliselta. Tänne siis!  Olenko katunut 24 vuoden takaista päätöstä - en kertaakaan - päinvastoin! Päätös muuttaa lasten kanssa Valkeakoskelle oli ehdottomasti yksi parhaista ja fiksuimmista päätöksistä, mitä olen tehnyt.  Inkan ja Rollen jälkeen perheeseen syntyi myös 2000 Roni ja 2004 Remu. Soi